ju jutsu

Ju jutsussa ei toistaiseksi järjestetä peruskursseja eikä harjoituksia!

Liikuntaa ja itsepuolustusta

Ju Jutsu on japanilainen liikunta- ja itsepuolustuslaji, joka sopii kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta. Tyylisuuntana on saksalainen "Modernes Ju Jutsu", jonka opetuksesta vastaavat Suomen Ju Jutsuliiton alaiset huippuopettajat. Junioreille (8-12 vuotiaille) on omat Junnu Ju Jutsu-kurssit.

Historia

Ju Jutsu (Jiu Jitsu, Ju Jitsu) sanana tarkoittaa pehmeää, joustavaa. Ju jutsu on alunperin japanilaisten samuraiden aseettoman taistelun taito, jota harjoiteltiin aseellisten taitojen rinnalla. Ju jutsun historia ulottuu 200 vuotta ennen ajanlaskua raakaan voimaan perustuvana taistelumenetelmänä nimeltään kurabe bugei cihikara. Ju jutsu eli kulta-aikaansa 1600-1800 -luvuilla ennen ampuma-aseiden esiinmarssia. Vanhojen ju jutsukoulujen perinteistä pitivät huolta vanhat samuraisuvut ja opetettavien tekniikoiden määrä oli laaja kattaen potkut, lyönnit, heitot, lukot, hermopistetekniikat, sidonnat, kuristukset ja erilaisten aseiden käytön. Vanhoista ju jutsun koulukunnista on kehittynyt erilaisia ju jutsun tyylisuuntia, joita on nykyisin kymmeniä ellei peräti satoja ympäri maailman. Ju jutsu oli taistelussa miekkansa menettäneen samurain viimeinen mahdollisuus, joten tekniikat olivat taistelukentillä testattuja. Ju Jutsua on käytetty myöhemmin pohjana useiden eri asevoimien lähitaistelumenetelmille. Ju jutsun tekniikoista on kehittynyt useita kilpa- ja kuntourheiluun soveltuvia budolajeja. Tunnetuimpia näistä Jigaro Kanon kehittämä judo ja Morehei Jeshiban kehittämä aikido.

Suosituin budolaji

Budolajeista (vanhat japanilaiset taistelulajit) ju jutsu on saavuttanut suuren suosion Länsimaissa. Lajin perinteet kumarruksineen ja tapakäyttäytymisineen (etiketti) ovat tyypillistä japanilaista budoajattelua. Ju jutsukat pukeutuvat valkoiseen ju jutsu-pukuun, joka solmitaan tasoa osoittavalla vyöllä kiinni. Harjoituksissa käytetään japaninkielisiä komentoja eri tekniikoista, joita ovat lyönti-, potku-, heitto-, lukko- ja sidontatekniikat. Miekka ja muut perinteisemmät aseet kuuluvat joihinkin kaikkein vanhimpiin ja perinteisimpiin ju jutsun tyylisuuntiin. Ju jutsussa kunnioitetaan lajin japanilaisia perinteitä sekä tarjotaan nykypäivän kiireiselle ihmiselle liikunnallinen harrastus- ja itsepuolustustaito. Ju jutsussa ei perinteisesti kilpailla, mutta joihinkin tyylisuuntiin tämä on tullut mukaan erilaisilla rajoitetuilla säännöillä; kilpailuihin osallistuminen on vapaaehtoista. Harjoituksissa opettaja on sensei tai senpai vyöarvosta riippuen.Suomeen ju jutsu on tullut 70-luvulla Auvo Niinikedon toimesta. Ju jutsu on ollut alusta alkaen suosituimpia budolajeja juuri monipuolisuutensa vuoksi.
Peruskurssin jälkeen harjoittelua jatketaan vanhempien ryhmässä, jossa harjoittelevat peruskurssin vyökokeen suorittaneet harjoittelijat ylempien tasojen tekniikoita.

Tasojärjestelmä: vyöarvot keltaisesta mustaan.
Harjoitusasu peruskurssin jälkeen: Ju-Jutsu-puku ja vyö.
Ohjaajat: mm. Jukka Nieminen 1Dan, Jan Sandell 1Dan, Antti Juneja 1Dan
.

ILMOITTAUDU
 

 

 

 
  combat.fi