uutiset
 
 
MUAY THAIN MAAILMANMESTARIKSI MIA ETELÄPELTO-BANGKOK THAIMAA 11.11.04 (12.11.2004)

Combatin oma tyttö Mia Eteläpelto uusi viimevuotisen thainyrkkeilyn amatöörien MM-kultamitalinsa voittaen Thaimaan Bangkokissa -71 kg sarjan finaalissa Tanskalaisen Karla Larssonin. Mia hallitsi ottelua kaikilla osa-alueilla teknisyydellään eikä sortunut edes tanskalaisen jalan kiinni ottoihin vaan irrottautui näistäkin helpon oloisesti. Kolme viimeistä erää Mia pelasi lähes yhteen maaliin tanskan tytön joutuessa toteamaan suomineidon hallitsevan tätä sarjaa suvereenisti, sillä 5-0 pistevoitto ei jättänyt mitään epäselvää. Vuoden kova ja tinkimätön harjoittelu on vienyt Miaa selvästi eteenpäin. Aiemman kovuuden lisäksi nyt myös tekniikoihin on saatu lisää puhtautta ja terävyyttä.

Mialle mahtavat ja ansaitut onnittelut Maailmanmestaruuden johdosta. Mestarin valmentajana toimiva Niklas Winberg ansaitsee myös kiitosta hyvästä työstä.

Kun suurin osa 65 maan osallistujista oli jo siirtynyt katsomoon, Suomen naisten maajoukkue iski viidellä finalistilla loppuotteluun voittaen neljä kultaa ja yhden hopean ollen näin kisojen paras naisjoukkue. Kaikille naisille, joilla on tahtoa ja halua harjoitella kovaa sekä tahto menestyä jopa kovassa thainyrkkeilyssa, on hyvänä esimerkkinä tämänvuotinen naisten maajoukkue - hyvä tytöt!

Naisten MM-mitalistit:
-45 kg Pia Urpulahti MM-hopea
-48 kg Sari Skott MM-kulta
-57 kg Petra Martinez MM-kulta
-63.5 kg Maarit Kumar MM-kulta
-71 kg Mia Eteläpelto MM-kulta

Pientä kritiikkiä sen sijaan miesten puolelle; taso kaivannee uusia ja motivoituneita ottelijoita vanhojen siirryttyä amattilaiskehiin. Miesten menestys ja osallistuminen näissä kisoissa jäi, ellemme sanoisi, jopa surkeaksi. Puuttuneeko pojilta tahto harjoitella kovaa ja pitkäjänteisesti, sillä tietotaitoa, ainakin valmennuspuolelta, löytyy. Jokohan jo nyt liiton ylläpitämä web-sivusto julkaisee myös tytöistä ansaitut kuvat ja meriitit Hall of Fameissä; mitalit on tälläkin kertaa ansaittu!?


< Takaisin

 
  combat.fi