uutiset

MIA OTTELI NYRKKEILYN EM-PRONSSIA VARSOVASSA 4.-9.9.2006

Naisten viidennet EM -kilpailut pidettiin 4.-9.9.2006 Varsovassa, Puolassa. Mukana kilpailuissa oli 22 maata ja 126 nyrkkeilijää; Suomesta 4.
Thainyrkkeilyssä aiemmin neljä MM-kultaa voittanut Mia lähti EM-kilpailuihin muutama nyrkkeilyottelu pohjalla ja varovaisin toivein. Ensimmäinen voitto tuli selkein tuomariäänin 24-14 isäntämaan Puolan Ewa Piwowarskasta - voitto varmisti pronssimitallin. Kultajahdissa Mia törmäsi liukasliikkeiseen ja selvästi parempaansa kun Venäjän Maria Yavorskaya naputteli huikean pistejohdon jo ensimmäisessä erässä. Pistejohdossa ollut venäläinen julistettiin lopulta voittajaksi jo toisen erän jälkeen pistetilanteen ollessa paranemaan päin. Mia totesikin venäläisen olleen ylivoimaisesti parempi, ei siinŠ selittelemistä.
Mian -75 kg pronssimitalli on todella hieno saavutus ensikertalaiselta EM-kehässä. Voitto varmisti Mian valinnan nyrkkeilyn MM-kisakoneeseen marraskuussa.
Pronssia otellut Maarit Teuronen sarjassa -54 kg ylsi toisena Mian lisäksi mitalleille näissä kisoissa.
Mian avustajana kisoissa toimi Niklas Winberg, joka sai kiitosta maajoukkuevalmentajalta asti.
LisŠŠ: http://nyrkkeilyliitto.sporttisaitti.com/

 

< Takaisin


 

 
  combat.fi